Etsi
  • Asiakaspalvelukokemus.fi

Apua, täällä huutaa asiakaspalvelu

Viime päivät ovat olleet poikkeuksellisia. Moni yritys on viestinyt ruuhkautuneesta asiakaspalvelusta ja pitkistä viiveistä. Syynä tietysti koronavirus ja sen aiheuttama hätä sekä poikkeukset monessa liiketoiminnassa.


Kun ihmisten hätä on suuri, on mukana enemmän tunnetta. Saatamme käyttäytyä hyvin poikkeuksellisesti ja purkaa pahaa oloa sekä turhautumista siihen henkilöön, jonka perimmäinen tehtävä on auttaa juuri sinua, asiakasta.


Toivomme ihmisten muistavan, että asiakaspalvelutyössä oleva henkilö tekee työtään, vaikka hän on yhtä peloissaan omasta ja lähimmäistensä terveydestä kuin kaikki muutkin. On myös muistettava, että monet ruuhkat palveluissa johtuvat peruutuksista ja monelle ruuhkan selvittyä odottaa lomautus tai pahimmassa tapauksessa työpaikan menetys liiketoiminnan hyydyttyä. Vielä vähemmän yksittäinen henkilö palvelemassa asiakasta on vastuussa yritykseen kohdistuneesta poikkeustilasta tai itse pandemiasta.


Käyttäytykäämme siis asiallisesti ja kunnioittavasti jokaisessa palvelutilanteessa myös asiakkaina näinä kummallisina aikoina. Muistetaan kiittää. Se auttaa jatkamaan ja ottamaan seuraavan puhelun tai tiketin jonosta.


Hatunnosto ja jaksamiset sinne luureihin asiakaspalvelukeskuksiin, kaupan kassalle, sairaaloihin ja terveyskeskuksiin sekä jokaiselle, jotka arjen sankareina pyyteettömästi pyrkivät tarjoamaan palvelua sekä hyvää asiakaskokemusta.


Kunnioittavasti,

Matti Toivonen & Immo Salonen

Asiakaspalvelukokemus.fi

Asiakaspalvelukokemus.fi

info@asiakaspalvelukokemus.fi

+358 40 0422802

©2020 Asiakaspalvelukokemus.fi

Ränch Markkinoinnin toteuttamat sivut.

Ota yhteyttä