Taistelu paremman asiakaskokemuksen ja -palvelun puolesta on alkanut! Mahtavaa, että olet mukana.
Ajatus asiakaskokemukseen ja -palveluun liittyvän sivuston sekä verkoston rakentamiseen syntyi siitä, ettei markkinoilla vastaavaa näyttänyt olevan. Samaan aikaan keskustelu kiivastui aiheen ympärillä ja tuntui siltä, että kysyntä ja tarjonta markkinoilla ei kohtaa.
Itse olen saanut toimia palvelujohtamisen ja kehitystehtävien parissa jo useamman vuoden. Viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin muuttaneet näkökantaani rajusti: Asettamalla asiakaskokemuksen kehittämisen ja johtamisen perustaksi tuottaa tuloksia! Kun aiheeseen on perehtynyt lisää, ymmärtää, että kyse on todellakin arvoa tuottavastakokonaisuudesta, jonka vaaliminen tuottaa arvoa niin henkilöstölle kuin myös liiketoiminnalle. Aiheesta pidetyt puheenvuorot ovat osoittaneet, että aiheelle on selkeästi tilausta. Kysymykset, mielenkiintoiset keskustelut sekä kannustukset jonkin tällaisen rakentamiselle ovat lisänneet vettä myllyyn… kiitos kaikille siitä!
Mistä sitten on oikeastaan kysymys? asiakaspalvelukokemus.fi -sivuston missio on parantaa asiakaspalvelua ja sitä kautta asiakaskokemusta suomalaisissa yrityksissä. Törmäyttämällä alan ammattilaiset toimialoista riippumatta, verkostoitumalla, jakamalla tietoa, käytäntöjä ja menestystarinoita, uskomme, että voimme auttaa saman asian puolesta taistelevia menestymään.
Asiakaskokemus on kuuma puheenaihe ja sen valjastaminen liiketoiminnan strategiseksi voimavaraksi tuottaa tuloksia. Välillä kuitenkin tuntuu, että tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa etsimme ratkaisuksi hopealuotia, joka ilman panostusta hoitaa homman heti maaliin sen suurempaa vaivaa. En usko, että tällaista hopealuotia on tähänkään ongelmaan keksitty. Varmaa on, että kokemus muodostuu asiakaskohtaamisissa. Ymmärtämällä siis kohtaamisia ymmärrämme paremmin mistä ja miten kokemukset muodostuvat. Merkittävä määrä näistä asiakaskohtaamisista tapahtuu ”lattia-tasolla”: myymälöissä, konttoreissa ja esimerkiksi keskitetyissä asiakaspalvelu-yksiköissä sekä Contact Centereissä. Ymmärrämmekö näiden merkityksen kokonaisuuteen, jonka pitäisi olla liiketoiminnan tulevaisuuden merkittävin kilpailutekijä? Osaammeko johtaa ja kehittää toimintaamme oikeaan suuntaan? Ymmärrämmekö aidosti asiakasta ja mittaammeko oikeita asioita? Toivon että näihin kysymyksiin löytyy vastauksia ja että tämän matkan varrella hyödyt myös sinä, arvon lukija.
Asiakaspalvelukokemus.fi -sivuston ja tarinoiden tueksi julkaisemme yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa ”Asiakaskokemus ja -palvelu suomalaisissa pörssiyrityksissä” -tutkimuksen. Tutkimus julkaistaan pian sivuston julkaisun jälkeen ja tarkoitus on tuottaa tutkimus vuosittain, toinen jo tänä vuonna, 2015 vuosikertomusten julkaisun jälkeen… malttakaa siis vielä hetki
Ylläpidollisesti sivusto pyörii varta vasten perustetun Slight Hope Productions -toiminimellä. Toimin siis ylläpitäjänä ja ainakin alkuun myös tarinoiden päätoimittajana sekä yleisenä puuhamiehenä. Jotta pyörät saadaan pidettyä pyörimässä ja toimintaa kehittävät investoinnit olisivat mahdollisia, on sivustolla joukko yhteistyökumppaneita, jotka tekevät tämän toiminnan mahdolliseksi. Olisi myös sangen outoa olla antamatta näiden alansa ammattilaisten kertoa päivän polttavista aiheista ja ongelmista, joita he kohtaavat ja ratkaisevat päivätyökseen. Mikäli kumppanit tarttuvat vieraskynään, tehdään se täysin läpinäkyvästi.
Sivustoa voit seurata parhaiten Twitterissä ja LinkedIn:ssä (linkit sivun pohjalla), RSS-syötteellä, vierailemalla säännöllisesti sivustolla tai tilaamalla uutiskirjeen. Pääset mukaan uutiskirjeeseen helposti alla olevalla kupongilla.
Käsikirjoituksen ollessa vielä varsin vaiheessa, on jo nyt kiinnostus esimerkiksi asiakaskokemukseen liittyvien tapahtumien järjestämiseen, vieraileviin kirjoittajiin sekä muuhun aiheeseen liittyvään herännyt. Katsotaan mitä kaikkea saamme yhdessä aikaan. Varmaa on, että matkasta tulee mielenkiintoinen.
Kypärät päähän, turvavyöt kiinni ja kohti parempaa asiakaskokemusta!
Pysy jatkossakin asiakaskokemuksen ja -palvelun aallonharjalla: Tilaa uutiskirje ja liity mukaan
asiakaspalvelukokemus.fi perustaja, Matti Toivonen
Comments